Tämän osan ilmestymiseen kului aikaa ja oli hieman "teknisiä vaikeuksia", mutta jes, nyt se on valmis...

Metsä seisoi vaiti kartanon edessä kuin suojellakseen sitä joltakin... Silti kaikki eivät tunteneet oloaan turvallisiksi.

Chappien silmät rävähtivät auki. Hänen kurkkunsa oli kuiva sydän takoi lujempaa kuin koskaan ennen. Hän oli nähnyt painajaista, siitä Chappie oli varma. Hänellä ei vain ollut siitä mitään muistikuvaa. Aivan kuin joku olisi kuiskinut hänen korvaansa.

Chappie nousi ylös ja yritti rauhoitella itseään. "Vanha kartano vain saa olon hieman epävarmaksi, ehkä ei ollutkaan viisas ajatus tulla tänne."

Aivan niin kuin jostain olisi vetänyt ja Chappie oli kylmissään, häntä puistatti tuntemus, joka oli jäänyt unesta.

Oli vielä yö, mutta Chappie pukeutui ja lähti tutustumaan taloon. Hän törmäsi heti ovesta astuttuaan portaisiin.

Hetken portaita kierreltyään hän päätti kavuta ylös tutkimaan lisää. Ei kai ollut kovinkaan kohteliasta lähteä tutkimaan taloa yöllä, ollessaan vieraana, mutta Chappie oli varma, ettei jäisi kiinni yölliseltä retkeltään.

Portaiden yläpäässä oli oviaukko, josta tuli valoa. Chappie ei voinut muuta, kuin iloita, ettei ollut yksin  hereillä isossa talossa.

Huone oli ilmeisesti kirjasto. Tunkkainen ilma tulvahti vastaan jo oviaukolla. Dafly luki yksin vanhan näköistä kirjaa. Oliko hänkin herännyt ja etsinyt luettavaa, vai oliko hän halunnut odottaa yötä, jotta saisi pitää kirjan lukemisen salaisuutena ja mitä salattavaa yhden kirjan sisällössä voisi olla?

Ajatukset pyörivät Chappien mielessä. Hän halusi tarkkailla, eikä siksi inahtanutkaan.

Jonkin ajan kuluttua Dafly lopetti lukemisen. Hän jäi vielä hetkeksi paikoilleen kirja sylissään, kuin kokoamaan ajatuksia lukemastaan. Hiiri alkoi kiivetä Chappien jalkaa ja Chappie huudahti kovaan ääneen. Dafly kohotti katseensa ovelle päin.

Chappie syöksähti pois ovelta, mutta se oli turhaa. Hänet oli huomattu.

"Aa, tulitte varmaan katsomaan minkälainen sininen siipi on!" Chappie oli ymmällään. "Sininen siipi?" "Niin, huonettanne. Huomasin, että sen sisustus oli viimeistelty jo eilen."

"Hmm, niin, niin huonettahan minä tulin katsomaan."

"Huone on tässä vasemmalla, niin kuin varmaan jo huomasitte." Chappie ymmärsi ainakin miksi siipeä kutsuttiin siniseksi...

Dafly jätti Chappien tutustumaan uuteen huoneeseensa ja Chappielle tuli heti olo, kuin hän olisi ainut ihminen maailmassa sinä yönä.

Chappie siirtyi ikkunan ääreen ja säpsähti. Hän olisi voinut vannoa jonkun liikkuneen puiden lomassa.

Chappie alkoi miettiä pettivätkö hänen hermonsa vai oliko mielikuvitus ongelmana. Tai eivätkö talon asukkaat olisikaan niin yksin?

 

Chappie katsahti uudestaan ikkunaan, mutta puut seisoivat yksin.

Vanha nainen kiirehti ikäänsä nähden erittäin nopeasti huoneeseen ja alkoi puhua huolehtivalla äänensävyllä. "Oliko neidillä joku hätä? Kuulin jonkun kirkuvan täällä ja tulin niin pian kuin pääsin." "Kiitos. Kaikki on hyvin, mutta talon jyrsijäkanta on melko suuri... Kuka muuten olette?"

"Olen Mallie Carter, teidän palkollisenne. Minä siivoan ja teen ruokaa. Hyvä ettei teillä ollut hätää, talo alkaa jo rapistua monesta kohtaa... Lähden hakemaan kananmunia kylältä, toivottavasti viihdytte."

 

Talo alkaa jo rapistua... Chappie ei ollut ajatellutkaan milloin talo oli rakennettu.

Tunnin huoneessaan mietittyään Chappie päätti lähteä tutkimaan kirjastoa. Hän löysi vaivaten kirjan, jota Dafly oli lukenut.

Chappie pidätti hengitystään ja avasi kirjan. Mitä salaisuuksia se voisi pitääkään sisällään! Hän kuitenkin pettyi nopeasti. Kirjassa ei ollut kirjaimia vaan outoja symboleita, tai jonkin vieraan kielen kirjaimia. Hyödytöntä.

 

Samalta seinältä löytyi salaperäinen verho. Sen takana ei ollut seinää eikä ikkunaa. Chappie otti askelen, mutta verhon takana ei ollut myöskään lattiaa...

Chappie oli aivan kuin huumattu. Hän alkoi virrota hieman tajuihinsa.

Miten pitkään hän oli maannut siinä? Muutaman minuutin? Muutaman tunnin? Vai enemmän?

 

Hän nousi hiljaa. Jäsenet olivat kuin kohmeessa, jäykät ja koko kehoon sattui. Chappiellä ei ollut hajuakaan kuinka pitkän matkan hän oli pudonnut.

Huone oli kuin ruokakomero. Se oli pieni ja koruton, eikä tavaroita ollut lähes lainkaan.

 

Hyllyllä paloi kynttilä. Joku muukin oli siis ollut huoneessa. Chappie katseli levottomana ympärilleen.

Hän huomasikin jotain perin kummallista...

Jotkut kuvat ovat mössöä ja osa on (taas) lyhyt, koetan parantaa seuraavaan osaan...