Tämän osan ilmestymiseen kului aikaa ja oli hieman "teknisiä vaikeuksia", mutta jes, nyt se on valmis...

Metsä seisoi vaiti kartanon edessä kuin suojellakseen sitä joltakin... Silti kaikki eivät tunteneet oloaan turvallisiksi.

Chappien silmät rävähtivät auki. Hänen kurkkunsa oli kuiva sydän takoi lujempaa kuin koskaan ennen. Hän oli nähnyt painajaista, siitä Chappie oli varma. Hänellä ei vain ollut siitä mitään muistikuvaa. Aivan kuin joku olisi kuiskinut hänen korvaansa.

Chappie nousi ylös ja yritti rauhoitella itseään. "Vanha kartano vain saa olon hieman epävarmaksi, ehkä ei ollutkaan viisas ajatus tulla tänne."

Aivan niin kuin jostain olisi vetänyt ja Chappie oli kylmissään, häntä puistatti tuntemus, joka oli jäänyt unesta.

Oli vielä yö, mutta Chappie pukeutui ja lähti tutustumaan taloon. Hän törmäsi heti ovesta astuttuaan portaisiin.

Hetken portaita kierreltyään hän päätti kavuta ylös tutkimaan lisää. Ei kai ollut kovinkaan kohteliasta lähteä tutkimaan taloa yöllä, ollessaan vieraana, mutta Chappie oli varma, ettei jäisi kiinni yölliseltä retkeltään.

Portaiden yläpäässä oli oviaukko, josta tuli valoa. Chappie ei voinut muuta, kuin iloita, ettei ollut yksin  hereillä isossa talossa.

Huone oli ilmeisesti kirjasto. Tunkkainen ilma tulvahti vastaan jo oviaukolla. Dafly luki yksin vanhan näköistä kirjaa. Oliko hänkin herännyt ja etsinyt luettavaa, vai oliko hän halunnut odottaa yötä, jotta saisi pitää kirjan lukemisen salaisuutena ja mitä salattavaa yhden kirjan sisällössä voisi olla?

Ajatukset pyörivät Chappien mielessä. Hän halusi tarkkailla, eikä siksi inahtanutkaan.

Jonkin ajan kuluttua Dafly lopetti lukemisen. Hän jäi vielä hetkeksi paikoilleen kirja sylissään, kuin kokoamaan ajatuksia lukemastaan. Hiiri alkoi kiivetä Chappien jalkaa ja Chappie huudahti kovaan ääneen. Dafly kohotti katseensa ovelle päin.

Chappie syöksähti pois ovelta, mutta se oli turhaa. Hänet oli huomattu.

"Aa, tulitte varmaan katsomaan minkälainen sininen siipi on!" Chappie oli ymmällään. "Sininen siipi?" "Niin, huonettanne. Huomasin, että sen sisustus oli viimeistelty jo eilen."

"Hmm, niin, niin huonettahan minä tulin katsomaan."

"Huone on tässä vasemmalla, niin kuin varmaan jo huomasitte." Chappie ymmärsi ainakin miksi siipeä kutsuttiin siniseksi...

Dafly jätti Chappien tutustumaan uuteen huoneeseensa ja Chappielle tuli heti olo, kuin hän olisi ainut ihminen maailmassa sinä yönä.

Chappie siirtyi ikkunan ääreen ja säpsähti. Hän olisi voinut vannoa jonkun liikkuneen puiden lomassa.

Chappie alkoi miettiä pettivätkö hänen hermonsa vai oliko mielikuvitus ongelmana. Tai eivätkö talon asukkaat olisikaan niin yksin?

 

Chappie katsahti uudestaan ikkunaan, mutta puut seisoivat yksin.

Vanha nainen kiirehti ikäänsä nähden erittäin nopeasti huoneeseen ja alkoi puhua huolehtivalla äänensävyllä. "Oliko neidillä joku hätä? Kuulin jonkun kirkuvan täällä ja tulin niin pian kuin pääsin." "Kiitos. Kaikki on hyvin, mutta talon jyrsijäkanta on melko suuri... Kuka muuten olette?"

"Olen Mallie Carter, teidän palkollisenne. Minä siivoan ja teen ruokaa. Hyvä ettei teillä ollut hätää, talo alkaa jo rapistua monesta kohtaa... Lähden hakemaan kananmunia kylältä, toivottavasti viihdytte."

 

Talo alkaa jo rapistua... Chappie ei ollut ajatellutkaan milloin talo oli rakennettu.

Tunnin huoneessaan mietittyään Chappie päätti lähteä tutkimaan kirjastoa. Hän löysi vaivaten kirjan, jota Dafly oli lukenut.

Chappie pidätti hengitystään ja avasi kirjan. Mitä salaisuuksia se voisi pitääkään sisällään! Hän kuitenkin pettyi nopeasti. Kirjassa ei ollut kirjaimia vaan outoja symboleita, tai jonkin vieraan kielen kirjaimia. Hyödytöntä.

 

Samalta seinältä löytyi salaperäinen verho. Sen takana ei ollut seinää eikä ikkunaa. Chappie otti askelen, mutta verhon takana ei ollut myöskään lattiaa...

Chappie oli aivan kuin huumattu. Hän alkoi virrota hieman tajuihinsa.

Miten pitkään hän oli maannut siinä? Muutaman minuutin? Muutaman tunnin? Vai enemmän?

 

Hän nousi hiljaa. Jäsenet olivat kuin kohmeessa, jäykät ja koko kehoon sattui. Chappiellä ei ollut hajuakaan kuinka pitkän matkan hän oli pudonnut.

Huone oli kuin ruokakomero. Se oli pieni ja koruton, eikä tavaroita ollut lähes lainkaan.

 

Hyllyllä paloi kynttilä. Joku muukin oli siis ollut huoneessa. Chappie katseli levottomana ympärilleen.

Hän huomasikin jotain perin kummallista...

Jotkut kuvat ovat mössöä ja osa on (taas) lyhyt, koetan parantaa seuraavaan osaan... 

 

Chappie mcFaged oli aloittanut loppumattomalta tuntuvan matkan Ashley Quetorimin kartanolle jo anivarhain äitinsä, Margeren ja ystävättärensä, Closcia Bennettin kanssa. Ashley oli ollut Chappien ja Closcian kanssa samassa sisäoppilaitoksessa ja oli kutsunut heidät kartanolleen keskelle ei mitään.

 

Chappie ei ollut puhunut lähes mitään koko matkan aikana. Korkeat puut kurottelivat latvojaan kilpaa kohti taivasta ja välillä oli tuntunut, että synkkä metsä ei lopu koskaan. Chappie katsahti äitiinsä ja kysyi jälleen kerran oliko matka tarpeellinen. Margeren ilme oli tuima, eikä tämä vastannut mitään.

Chappie vaipui alistuneena taas omiin ajatuksiinsa. Closcia oli ollut innoistaan matkasta jo  monta kuukautta. Hän heitteli takaistuimelta iloisia kommentteja kauniista kukista ja perhosista. Chappie hymyili mielessään hieman, miten hänen ystävänsä saattoi olla aina niin aurinkoinen

Vasta auringon laskettua seurue saapui kartanon pihaan. Margere tuhahti hiljaa, kuin itsekseen, että eipä talo ollut, kuin varjo entisestä hohdostaan. Tämä kummaksutti Chappietä, koska hänen mielestään kartano oli valtava.

Vaikka Chappie oli vieläkin matkaa vastaan, hänen täytyi myöntää, että tähdet näkyivät paljon paremmin täällä, kuin kaupungissa.

Closcia hyppäsi heti ulos ja juoksi oville. Chappie juoksi perässä niin kovaa kuin pääsi. Kenkien kopse kajahteli ontosti, muuten äänettömässä yössä.

 

Closcia koputti kuuluvasti ja oli jo tarttumassa oven ripaan, kun Chappie huudahti, että eiväthän he voi mennä sisään, ennenkuin joku tulee avaamaan. Tytöt odottivat ja odottivat, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Viimein yön kylmyys pakotti heidät astumaan sisälle.

 

Hetken aikaa kierreltyään Chappie löysi pieniä, mielenkiintoisia tauluja, joissa oli kuivattuja kasveja. Hän oli aina rakastanut kasvitiedettä, ja alkoikin tutkia innolla tauluja. Pian hän kuitenkin huomasi, että kaikki kartanossa oli hänelle vierasta, jopa sen seinällä roikkuvat kasvit.

Kun Chappie kääntyi, joku seisoi hänen takanaan.

Pelästyksen laannuttua Chappie sai kuulla, että henkilö oli Ashleyn veli, Dafly, ja tämä asui veljensä kanssa. Dafly kertoi tauluissa olevan mm. harsomataraa, ormiota ja tyeruohoa.

 

Dafly lähti näyttämään tytöille heidän huonettaan. Matkan varrella oli monia eri huoneita. Talo vaikutti isolta sokkelolta. Dafly kysyi vierailta haittaisiko heitä, jos he nukkuisivat seuraavan yön vierashuoneessa, koska näille varattu huone oli vielä siivoamatta. Chappie vakuutti, että asia ei haittaisi ollenkaan.

Vierashuone sijaitsi rakennuksen toisessa siivessä.

Huone oli melko pieni, mutta Chappie ei vihannyt sitä...

 

Tytöille ei oltu kerrottu miltei mitään talosta, tai milloin Ashley palaa liikematkalta Lontoosta, mikä ihmetytti heitä kumpaakin.

Chappie kävi nukkumaan mieli täynnä kysymyksiä, mutta luottaen samalla saavansa vastauksia seuraavana päivänä. Kartanossa oli jotain ihmeellistä ja käsittämätöntä...

Päivä oli ollut sekava ja Chappie ei enää jaksanut miettiä mitään, vaan nukahti.

 Anteeksi, että eka osa on lyhyt ja valitan, että se on tylsä, halusin tällä osalla vähän selventää, miksi Chappie saapuu kartanoon.

Ps. (tykkää kommenteista!)